Kalifornia matkapäiväkirja- Mitä pakkasin mukaaan?🏙️

Moi ja tervetuloa ensimmäiseen Kalifornia matkapäiväkirja- sarjani osaan!

Tänään minä kerron teille mitä otin mukaan vähän yli kahden viikon matkallemme Amerikkaan ja kerron/ näytän miten pukeuduin siellä. Amerikassa on nyt näin kesäaikaan aika lämmin, joten sinne ei tarvinnut pakata paljon vaatteita mukaan ja pakatessa minun piti ottaa huomioon tila ja se, etten voinut raahata ihan kaikkia vaatteitani vaikka halusinkin. Hih! Ensimäiseksi kerron mitä otin käsimatkatavaroihin mukaan.

Käsimatkatavaroihin otin mukaan:

  • Lentoa varten mukavan ja lämpimän pitkähihasen ja lämpimät sukat, koska lentokoneesa pitkällä matkalla ainakin voi tulla kylmä ja niissä on mukavempi olla lentokoneessa.
  • Matka tekemistä mm. pari kirjaa ja kuulokeet, koska kuuntelin puhelimestani ladattua musiikkia. Kuulokkeilla katsoin myös lentokoneissa olevista mini televisioista sarjoja ja leffoja sekä kuuntelin musiikia.
  • Varuulta alusvaatteet ja t-paidan, jos jompi kumpi koneistamme sattuisi myöhystämään emmekä saisi saman päivän aikana toista lentokonetta.
  • Mahdolliset hygieenia tarvikkeet, joita saattaisi mahdollisesti tarvita lennon aikana mm. hiusharja, muutaman pompulan, (pari sidettä) sekä huulirasva, koska lentokoneen ilmasto alkaa kuvaittamaan huuliani. 
  • Kentältä ostetun niskatyynyn matkaa varten, jotta on parempi nukkua ja niska ei tule kipeäksi.

Pakkasin käsimatkatavarani isoon reppuun, joka oli tilava. Kaikki mahdolliset hygieenia tarvikkeet, jotka otin lentokoneeseen laitoin pieneen meikkipussiin. Nestemäiset tuotteet, jotka pakkasin reppuuni laitoin minigrip- pusseihin. Pakkasin sellaiset vaatteet alimmaiseksi reppuuni, joita käyttäisin kaikista vähiten lentomatkan aikana. Matka tekemiset ja pienen meikkipussin pakkasin päällimäiseksi. Lentokentältä turvatarkastusten jälkeen ostin vesipullon ja laitoin sen reppuuni, koska on tärkeää juoda varsinkin pitkien lentomatkojen aikana.

Pakatessani matkalaukkuun kamoja mietin monia vaihtoehtoja, miten voisin ottaa mahdollisiman vähän vaatteita mukaan ja samalla vähentää likapyykin määrää. Otin niitä sen verran mukaan, että voisin käyttä jokaista vaatetta ainakin muutaman kerran. Katselin ja otin vaateitani niin, että useimpia vaatteita pystyy käyttämään kaupungilla hienommissa paikoissa ja myös sellaisissa paikoissa/ tilanteissa, joissa urheilee tai pidetään rennompia vaatteita. Nyt kerron, mitä pakkasin ruumaan mukaan.

     Pakkasin ruumaan:

  • Reilusti alusvaatteita, koska matkastamme tuli tosi pitkä ja olisi mukavempaa olla puhtailla vaatteilla.
  • Kuusi tai kahdeksan T-paitaa, muutaman topin ja pari pitkähihasta sekä yhden hupparin, koska kävimme muutaman kerran paikoissa, joissa oli kylmempää. 
  • Kahdet farkkushortsit, kahdet caprit, farkut, hameen ja muutamat ohuemmat pitkäthousut.
  • Yö paitoja noin viisi ja yö shortseja kolmet ja yö housuja kahdet.
  • Intiimihygieenia ja tavalliset hygieenia tarvikket mm. deodorantin, vartalovoiteen, kasvonhoito tuotteet, toisen huulirasvan, yöraudat ja sen kotelon (hammaslääkäriltä). 
  • Niken sandaalit ja muovipussin likapyykkiä varten. 

 Laitoin samalle puolelle matkalaukkua päivävaatteet, alusvaatteet (jotka pakkasin pieniin pusseihin) ja niiden päälle muovipussissa olevat Niken sandaalit. Pieneen taskuun laitoin muutaman muovipussin likapyykkiä ja hätätapauksia varten. Matkalaukun toiselle puolelle pakkasin ison meikkipussin, jossa oli kaikki hygieeniatarvikkeet sekä yövaatteeni. Viikkasin kaikki vaatteeni ja laitoin mahdollissimaan monet vaatteet päällekäin niin, että tilaa säästyisi tuliaisia varten. Vaatteiden päälle heitin vielä ennen lähtöä farkkutakkini.

Saitko tästä postauksesta apua pakkaamiseen, miten voisi jatkoossa tehdä parempia valintoja?
Ihanaa jos sait ja kiitos myös, että luit postauksen. Ihanaa viikoa! 

Kommentit

Suositut tekstit