22 faktaa, joiden avulla opit tuntemaan minut paremmin

Tässä postauksessa kerron itsestäni faktoja, jotta opitte tuntemaan minua vähän paremmin. Tämä postaus olisi pitänyt tehdä aikoja sitten jo, mutta tässä se nyt vihdoin on. Olkaa hyvät.

1. Olen tällä hetkellä 14-vuotias ja olen yheksännellä luokalla.

2. Olen syntynyt joulukuussa ja välillä mietin, että olen ehkä sen takia näin suuri jouluihminen. Heh!

3. Harrastan showtanssia ja olen harrastanut sitä nyt kolme vuotta putkeen.

4. Showtanssin lisäksi olen harrastanut neljää eri tanssilajia. Aloitin tanssimisen jo pienenä, mutta tanssin aloitin ala-asteen alussa.

5. Tanssimisen lisäksi olen harrastanut kolme vuotta partiota. Aloitin partion kolmannella luokalla ja lopetin sen kuudennen luokan jouluna. Partio oli todella kivaa ja sen takia pidän luonnosta ja suunnistamisesta. Paras muistoni oli partiosta kahdeksan tunnin haikki eli vaellus metsässä talvella. Vaikka silloin oli todella kylmä ja päivä kesti pitkään ryhmähenki, maisemat ja aurinkoinen kirpsakka pakkaspäivä tekivät päivästä ihanan. Olen varma, että sitä muistoa en unohda ikinä.

6. Olen soittanut kitaraa yhden vuoden ja minulla oli oma kitara.

7. Unelma-ammatini oli ala-asteella hammaslääkäri. Minua kiinnosti termit, joita hammaslääkärit käyttivät, kun kävin hammaslääkärissä.

8. Aina pienestä lähtien olen halunnut kirjoittaa kirjan. Olen aina pitänyt tarinoista ja olen tykännyt lukea niitä. Vuosia sitten ajattelin, että vitsit olisi siistiä, joskus itse tehdä jotain tuollaista ja julkaista oma kirja. Näkisi sitten sen oman lopputuloksen, mikä on tullut. Pidin jo silloin kirjoittamisesta. Tykkäsin kirjoittaa tarinoita ja luoda kokonaan ihan uuden maailman kirjoittamisen avulla.

9. Rakastan kaikkia vuodenaikoja, mutta ehdoton ykköseni on syksy. Syysiltoja ja ruskaa ei vain yksinkertaisesti voita mikään. Alkusyksystä on vielä lämmin, joten on ihanaa, kun voi vielä käyttää hupparia tai farkkutakkia. Kun sää alkaa viilenemään on ihanaa kaivaa hupparit ja villapuserot esiin. Siitä alkaa minun joulunodotukseni ja aurinkoiset pakkaspäivät, jonka jälkeen alkaa kevät. Sen jälkeen kesä, jota en voi olla rakastamatta. Kesäillat mökillä ja kavereiden kanssa hengailu.

10. Olen ollut ujo, enkä ole pitänyt sosiaalisista tilanteista. Toisinaan mietin, miten olen tutustunut ala-asteella nykyisiin kavereihini ja ystäviini, koska olin ala-asteella ujo. Olin aina se, joka hakeutuu kaverin kanssa samoihin paikkoihin ja kaverin suojaan.

11. Minä olen ollut koulussani oppilaskunnanhallituksessa. Oppilaskunnanhallituksessa päätimme kouluumme liittyvistä asioista.

12. Arvostan ystäviäni ja kavereitani todella paljon ja olen kiitollinen siitä, että monet ystävyssuhteeni ovat kestäneet pitkään. Pitkin ystävyyssuhteeni on noin 11-vuotta pitkä. Ystäväni ovat tukeneet minua, auttaneet ja olleet vierelläni. Kaikista erimielisyyksistä olemme selviytyneet ja koen, että minulla on hyvät ja vahvat ystävyyssuhteet. Jos, joku rakkaista ystävistäni lukee tämän postauksen, niin haluan sanoa kiitos. Kiitos siitä, että olet elämässäni.

13.Katsoin Ylen tekemää päivittäsi draama-komediasarjaa nimeltä Uusi Päivä vuodesta 2015 vuoteen 2018 asti. Pidin sarjasta todella paljon ja se oli lempisarjani.

14. Kiinnostuin koulusta ja opiskelusta kunnolla ala-asteen lopussa.

15. Arvostan elämän pieniä hetkiä. Tämä on minun mielestäni hyvä asia, koska osaan nauttia paremmin pienistä hetkistä, joita on koulun tai kiireiden keskellä ja samalla ne ovat minulle mielekkäämpiä sekä osaan ottaa niistä hetkistä vielä enemmän irti.

16. Tämän moni varmaan jo tietääkin, mutta rakastan yli kaiken joulua! Joulu on parasta ja taianomaisinta aikaa vuodessa. Tänä vuonna aloin kuuntelemaan joululauluja elo- ja syyskuun aikaan.

17. Tykkään oppia uusia asioita niin koulussa kuin yleisesti.

18. Meillä on koulussa työelämään tutustuminen- jakso, jonka aikana menemme yritykseen tai johonkin työpaikkaan tutustumaan yrityksen työhön. Esimerkiksi vaikka kauppaan. Tämän työelämään tutustumis- jakson myötä olen ollut A-lehtien Demi- lehdessä ja kirpputorilla.

19. Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä media-alalla.

20. Haluaisin hakea lukioon, missä on medialinja.

21. Pidän eläimistä ja erityisesti koirista.

22. Pelkään ötököitä ja lintuja todella paljon. Lokkeja ja puluja on pelännyt pitkään, mutta keväällä yhden pelottavan tapauksen myötä olen alkanut pelkäämään myös muita lintuja.

Kommentit

Suositut tekstit