Ethän laita unelmiasi jaksamisesi ja terveytesi edelle?

Itselle tärkeiden asioiden tavoittelu ja saavuttaminen on ihanaa. On mahtavaa tehdä töitä omien päämäärien ja unelmien eteen. Unelmat voivat olla yksi voimavaroista ja ne voivat auttaa pysymään pystyssä. Unelmien tavoittelu pitäisi olla yksi maailman mahtavimmista asioista. Niiden pitäisi saada sinut iloiseksi ja ehkä jopa energiseksi eikä päinvastoin. 

Ethän väsy sun unelmien ja tavoitteiden tavoittelusta? Ethän? Sun ei todellakaan pidä eikä tarvitse väsyä siitä, että tavoittelet unelmiasi. Ethän myöskään paiski töitä niiden eteen sun terveytesi kustannuksella? Sitä sun ei nimittäin todellakaan täydy tehdä. Aina sun ei tarvitse eikä pidä olla se paras versio itsestäsi. Ei sun tarvitse, joka ikinen hetki olla tavoittelemassa unelmiasi. Sä riität.

On täysin OK välillä hengähtää ja ottaa aikaa itselleen. Sä riität noinkin. Ei pidä olettaa, että kaikki ovat koko ajan tavoittelemassa unelmiaan, jos niitä on. Sulla on oikeus levätä. Totta kai sun pitää pitää huolta sun terveydestä ja jaksamisesta. 

Jos sä et olisi kunnossa ja jaksaisi, miten sun unelmien kävisi? Jaksaisitko silloin jahdata/tavoitella niitä? Niin. Muista siis ottaa itsellesikin aikaa. Se tekee hyvää sun unelmillesi.

Väsyttääkö sinua juuri jonkin tietyn unelman miettiminen tai tavoittelu? Eikö sen kyseisen unelman tavoittelu ole sittenkään niin kivaa, kuin saatoit kuvitella? Yritä miettiä, voisiko tässä unelmassa tai sen tavoittelutavassa muuttaa jotakin. Tai, onko unelmasi oikea? 

Sä olet arvokas ihmisenä. Se, että sä jaksat ja olet terve on eduksi sun unelmillesi niin kuin kerroin jo. Uskalla siis ottaa niitä pausseja. Samalla voit kerätä itsellesi voimia ja uutta energiaa unelmien tavoitteluun. 

Kuka tietää, jos vaikka löydät paussilla uusia oivalluksia unelmaasi tai kokonaan uuden unelman? Sitä paitsi aivot ja sun keho tarvitsee niitä pausseja aina välillä. Ole siis itsellesi armollinen, vaikka kyse olisikin unelmista. 

Kommentit

Suositut tekstit