Ensilumi ja höpötttelyä kouluviikosta!💛❄

Moi taas!!

Tosiaan onhan siitä aika pitkä aika, kun viimeksi kirjoittelin teille postausta😌. Mutta nythän olen täällä ja intoa täynnä.

Tossa torstaina tänne satoi ensilumi. 5-10cm lunta tuli maahan ja olin ihan intona. Tiedätte kai, kun kerran olenkin jouluihminen.

Katsokaa nyt tota lunta! Niin ihana lumi ja maisema. Torstaina aamulla kun menin kouluun ulkona satoi vettä, mutta mikäs muukan kuin lumi oli tullut ensimmäisen maantiedon tunnin aikana maahan. Jossain sen tunnin lopussa huomasin ulkona olevan lunta ja ehdotin kaverilleni että menisimme ulos! Ulkona sitten välitunnilla menimme ulos ja teimme vuoden ja talven ensimmäisen lumiukon.
Tuossa kuvassa näkyy lumiukko, jonka teimme kaverini kanssa! Siitä tuli ihana.


No riemua oli kestänyt koko päivän ja se jatkui samanlaisissa maisemissa kun menin tanssi treeneihin! Jos minä jotain urheilua rakastan, niin tanssia. Minulla on kaksi tanssituntia viikossa. Harrastan show- ja streettanssia ja kumpaakin niistä on yhden kerran viikossa. Toinen tiistaina ( kestää 1 tunnin ), ja toinen torstaina ( kestää 45min.) On ihanaa huomata aina tanssitunnin jälkeen miten iloiseksi siitä tulee. Varsinkin kun välillä on raskaita koulupäiviä.


Perjantaina torstai päivän jälkeen oli vieläkin paaljon lunta😍❄. Siis minun unelma. Perjantai päivä meni hyvin,  vaikka olikin neljän päivä: Kemia, Äidinkieli, Historia ja Ranskaa😁. Silleen vaikka minulla onkin nykyään viikossa kaksi neljän päivää, niin ei se ollut loppujen lopuksi kovin raskasta. Tietenkin tarvitsen vain enemmän unta😂.

Perjantaina illalla yksi mun kaveri pyysi minua ulos ja menin. Aika tavallinen asia mitä teen kaverin kanssa on tämä: Mennään ulos, kuvataan👍.
Ja päädyttiin ottamaan ihania talvi kuvia.
Oma ottamani kuva lumisesta puistosta❄😙

Lumi on parhautta!❤



Kouluviikoista niitä sun näitä: Ihan hyvin on mennyt, ensimmäinen viikko tätä jaksoa jne.😌Ehkä pieni asia joka minua ärsyttää tässä jaksossa, on se että kaikki aamut on 8 aamuja😥. Maanantai on paras päivä koko viikossa: Kotitalous, Matikka, Terveystietoa💛. Kaikki ihania aineita.

Mikään ei varmaan mulle niin hyvin maistu, kuin ihana iltapala lämpimän mehun kanssa koulupäivä iltoina!💓  Olen kyllä iloinen että tässä jaksossa meillä alkoi äidinkieli, sillä minun äidinkieli vaatii vähän hiomista😂.

Mutta päätän tämän postauksen tälläisiin lumisiin tunnelmiin❄. Jos tykkäät joulusta ja talvesta, niin sitten kun se tulee ota siitä kaikki irti. Välillä tekee hyvää ottaa etäisyyttä koulusta, vaikkapa viikonloppuna jonakin päivänä ja lähteä kuvailemaan😙.
Kiitos kuuluu kuvan ottajalle💗.
I like winter😙❄ 



Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit