Olenko minä hyvä juuri näin?😊💕

Ihanaa iltaa kaikille!!

Kuinka monta kertaa olette kulleet lausahduksen "Ole vain omaitsesi". Minä itse olen ehkä vähän liiankin monta kertaa. 

Olen monta kertaa tällä viikolla miettinyt: Onko tämä se minun juttuni? Rakastan tanssia, kirjoittamista, kuvaamista ja bloggaamista, mutta en tiedä olenko minä juuri oikea ihminen toteuttamaan näitä asioita pidemmälle. Esimerkiksi sitä olenko minä oikea ihminen jatkamaan bloggaamista pitkälle. Se on minulle tällä hetkellä todella tärkeä harrastus enkä halua luopua tästä, mutta ajatukset tulevaisuudesta estävät välillä minua tekemästä kaikkea.

Viime syksynä olen kuullut jonkin verran omista huonoista puolistani ja aika suoraan siitä mitä ihmiset ajattelevat minusta. Olenko minä hyvä juuri näin minun kavereille? Riitänkö minä tälläsenä? Nuo pari kysymystä ovat vaivanneet minua syksyllä ja ehkä vähän tänäkin vuonna.

Tuntui tyhmältä sanoa tämä, mutta mä tykkään itsestäni näin. Olen onnellinen siitä olen itse oppinut hyväksymään itseni.

Minulla on pyörinyt se asia päässä vähän aikaa, että olenko minä oikea bloggaaja tai jotain sinne päin, jos en kirjoita kaikkea miltä minusta tuntuu. Haluaisin olla samanlainen kuin jotkut bloggaat.

Blogi tuntuu pieneltä yhteisöltä ja sinne on kiva tulla ja sinne sä pystyt kertomaan kaikki asiat. Siis tänne blogiin on todellakin kiva tulla sitä en kiistä. Kysymys tässä on ehkä se pidetäänkö mua minkälaisena bloggaajana.

Tiedättekö sen tunteen, kun joku kysyy sinulta mikä toi on tai naurahtaa silleen vähän ivallisesti? Kun tällä viikolla multa ollaan kysytty yhdestä jutusta "mikä tuo on" ja sitä juttua ollaan katsottu vähän omituisesti, mulle tulee sellainen fiilis kuin joku horjuttais mua. Että joku horjuttais mun varmuutta siitä olenko minä ja minun ajatus-ja tyylimaailmani hyvä.

Kun vaihdoin huoneeni järjestystä niin seuraavana päivänä mulle sanottiin koulussa: Ei sun huone näytä yhtään erillaiselta, teit ehkä yhen pienen siiron. Niin se jo saa minut miettimään mitä jotkut ajattelevat minusta.

Sellainen puuttuvuuden tunne ja omanitsensä löytäminen on ehkä yks vaikeammista asioista tässä teini-iässä. Pari kertaa viime vuonna minua on pelottanut kokeilla jotain tai näyttää uusi puoli minusta ystäville. Se miten ystäväni reagoi minun luontaisiin asiohin ( hermostuminen helposti, teiniys, minun mielipiteet, tunteiden vaihdois aika nopeesti) vaikuttaa minuun paljon. En ole halunnut olla sellainen ystävä, mistä kaverit ovat joskus valittaneet tai sellainen joka tiuskii, sen takia koska murrosikä tuo mielialan vaihteluja. Jälkeenpäin niistä jutuista minulle on tullut vähän häpeällisiä, mutta olen onnellinen siitä että kaikki on mennyt juuri näin.

Tästä on aika pitkä aika tai oikeastaan vähän yli puolivuotta, kun puhuin kerrna yhden parhaan ystäväni kanssa. Olimme koulumme pihalla ja ystävä teki minulle kampausta. Puhuimme siitä kuinka meitä pelottaa näytä todellinen minänsä muille ja se hyväksyvätkö kaverit sen. Sen keskutelun aikana ystäväni sai minut ymmärtämään, että kaikissa meissä on jotain hyvää ja ei niin hyvää. Siitä että joku ihminen on erillainen kuin toinen, ei voi kuitenkaan hakkua. Jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa ja se on todella kauheaa jos joitakin haukutaan siitä. Eikö jokaisella pitäisi olla edes vapaus olla omaitsensä?

Itseni mielestä jokaiselle täytyy antaa mahdollisuus olla omaitsensä. Tämä minun muuttuminen murrosiässä tapahtui vähän enemmin omia ystäviäni ja olen joskus huomannut vaikeaksi toisen ihmisen kaikkien mielipiteiden hyväksymisen. Mutta ystävien kanssa olen päässyt tähän mikä nyt olen ja mitä olen ystävieni vuoksi kestänyt. Voin sanoa että kaikki, aivan kaikki oli vaivan arvoista.

Se että välillä minua saatttaa pelottaa joku uusi paljastunut juttu minussa, on aika yleistä. Aloin katsomaan hetki sitten Riverdalea ja pakko myöntää että se on tuonut uusia jännittäviä ja mielenkiintoisia ajatuksiani elämääni. Minulla on itseni mielestä aika paljon itsevarmuutta enkä ole itseni mielestä enään niin heikko, kuin pienempänä. Jos joku sanoo minulle miten pystyn lukemaan tuota tai sanoo oman mielipiteensä johonki asiaan ja hänen mielestään minun mielipiteeni on väärä, tokaisen vain:"Se on sinun oma mielipiteesi ja minun mielipiteeni on tälläinen enkä muuta sitä. Kaikilla on omat mielipiteensä ja niitä pitäisi osata kunnioittaa."

Meidän koulussa ollaan haukuttu joitakin myös pituuden tai ulkonäön perusteella. Paria mun kaveria ollaan luultu ja haukuttu 4 luokkalaiseksi. Ensiksi aloin miettimään onko se siitä pituudesta kiinni, etteivät he ja minä olla saman pituisia kuin useimmat meidän ikätasolla olevat ihmiset. Kumminkin kun tarkemmin olen miettinyt se saattaa johtua pukeutumisesta tai käytöksestä. Minä pukeudun itseni mielestä aika tyylikäästi. En seuraa muotiteendejä tai mitään mutta kouluun laitan fakrut ja jonkin paidan esim. Neuleen tai hupparin. Voin sanoa että ystävieni tyylit ja vaatteet ovat yhtä kauniita ja ihanan näköisiä.

Minun mielestä jokainen saa olla sellainen kuin itse haluaa. Ei pitäisi pelätä liikaa omia tunteitaan tai sitä mitä muut ajattelevat sinusta. Onhan se nyt herranenaika siistiä, että me voidaan olla just niitä joita me ollaan vai mitä? Vaikka omanitsensä etsiminen voi viedä järkyttävän paljon aikaa, niin silti aina on toivoa sillä polulla jolla kuljet. Sinun polullasi, sinun elämässäsi.